Päiväkerho pidetään maanantaisin klo. 13:00 - 15:00 Aleksinkulmassa. Kerhossa kahvitellaan, jutellaan ja lauletaan yhteislauluja. Lisäksi saamme nähdä ja kuulla oman väen esittämää ohjelmaa. Usein on mukana myös vierailijoita joko esittämässä ohjelmaa, tai vain kertomassa kuulijoille jokapäiväisessä elämässä tärkeistä asioista.

10.03.2014 Liikunta-aiheinen luento ja hyvä oman väen esittämä ohjelma veti taas kerran Aleksinkulman kerhohuoneen täyteen väkeä. Porukka keskittyi täysillä ikäihmisten liikunnan tärkeydestä kertoneen luennoitsijan jutusteluun ja kyseli ahkerasti kaupungin liikuntatarjonnasta ja -paikoista. Tietoa saatiin niin kuultuna -, kuin kirjallisestikin todella kiitettävästi.

17.03.2014 Maanantaikerhon ohjelma sai jälleen kerran riemukkaan vastaanoton. Madam Dödö..jne.jne..en muotishow oli vertaansa vailla. Hänen khöleksöniinsä kuului aitojen mannekiinien esittelemät asut vasemmalta lukien. Housuhame, tee(pussi)paita, pussihousut, kellohame, puolihame (parempi puoli edessä), laskuhame, liivihame, herralla puolisukat ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä kotelohame. ;0)

Kaikkien naisten ja etenkin mannekiinien suurin kiinnostuksen kohde oli salskeimman mannekiinin esittelemä puolihame. Hameen kangasmäärä on pieni, joka kannattaa myös nuukimpien vanhojen poikien huomioida, seuraavaa karkauspäivää odotellessa. Malli on suosittu etenkin Laihialla. Kaikkia esittelyssä olleita asuja on kuulemma saatavilla Boutigue Lumbbui & Langoi liikkeistä. Sama liike sponsoroi Muotitalo Madam Dödö..jne.jne..n bisneksiä. ;0)